Muiden mietteitä ja kommentteja Riitasta


Riitta Väisästä pyydettiin ehdokkaaksi koska hän tuo maanläheisyyttä politiikkaan ja sen lisäksi siellä tarvitaan lisää maalaisjärkeä ja naisen logiikkaa.


EDUSKUNNAN I varapuhemies, kansanedustaja Sirkka-Liisa Anttila


* * * * *



En voi äänestää Riitta Väisästä Hämeessä, mutta suosittelen häntä samoista syistä, joista äänestän Marko Björsiä Uudellamaalla. Eduskunnassa on paljon ammattipoliitikkoja, akateemisen koulutuksen saaneita henkilöitä eri aloilta, joku on saanut edustajan paikan lähes perintönä. Eduskunta monipuolistuu, kun Riitta ja Marko tuovat sinne aimo annoksen luomuajattelua ja hevosenjärkeä. Kansaa edustamaan tarvitaan myös ihmisiä, jotka ovat luoneet omat monipuoliset ammattinsa itse. Nämä kaksi eivät pelkää uutta lujaa työtä, joka vaatii uuden oppimista. Heille ei ole konstikasta riisua tallisaappaitaan ja astua parlamenttipaikoilleen ottamaan osaa lainsäädäntöön. Ihmisten ja eläinten parasta voivat ajaa parhaiten ne, joille molempien hyvinvointi on sydämenasia.


Kirjailija Uma Aaltonen


* * * * *



Olen tuntenut Riitta Väisäsen lähes 30 vuotta. Olemme kohdanneet ja tehneet yhteistyötä niin hevosharrastuksessa, järjestötoiminnassa, hyväntekeväisyydessä ja liikuntatapahtumissa.
Riitta on mielestäni yksi lojaaleimmista, suurisydämmisimmistä ja rehdeimmistä naisista, joita tunnen. Riitta on konstailematon, oikeudentajuinen ja ehdottoman luotettava: Nainen sanojensa ja tekojensa takana.

Jalat tukevasti maassa, aito ja lämpimästi ajatteleva - tervevaistoinen ja sopiva sekoitus multaa ja asvalttia!


Kirsti Tonttila
yhteiskuntatieteiden maisteri
viestintätoimisto Keypress Oy:n toimitusjohtaja


* * * * *



Olen tuntenut Riitan monen kymmenen vuoden ajan. Päällimmäiseksi jää mieleen se, että hänet kohdatessaan tulee joka kerta hyvälle tuulelle. Riitta on Suomen paras stand-up-koomikko, mutta se on vain kolikon toinen puoli. Kun hänet tuntee paremmin ja syvemmin, tietää hänen myös olevan ihmisläheinen, lämminsydäminen ja syvällisesti asioista ajatteleva. Näkisin hänet mielelläni Arkadianmäellä. Tsemppiä, Riitta!


Anne Pohtamo


* * * * *



Tunnen Riitan hyvin, kun olemme seikkailleet yhdessä ympäri Suomen maan. Riitalla on raikkaita mielipiteitä ja hän uskaltaa myös sanoa ne. En voi kuvitellakaan tilannetta, jossa Riitalla menisivät niin sanotusti jauhot suuhun. Riitan rohkeudesta ja ennakkoluulottomuudesta kertoo sekin, että hän uskalsi lähetä eurovaalien kampanjassa liikkeelle minun kanssani. Aluksi nimittelin itseäni hirviöksi, mutta Riitta ystävällisesti muutti minut kulkuriksi. Riitta on valloittava persoona. Toivottavasti hän valloittaa myös hämäläis-äänestäjien sydämet.


Paavo Väyrynen, europarlamentaarikko


* * * * *



RIITTA MINUN MIELESTÄNI:


Riitta on sellainen ihminen, joka vilpittömästi ja aidosti on
kiinnostunut kanssaihmistensä hyvinvoinnista, elämästä yleensä ja sen eri ilmiöistä. Hänen rakkautensa eläimiin ja luonnonläheiseen elämään on kaikille tuttu juttu. Sellaisella ihmisellä sanotaan olevan “ Suuri sydän”. Riitalle mikään asia ei ole liian pieni ollakseen tärkeä. Hän tiedostaa, että uteliaisuus on ajattelun perusta ja rohkeus menestymisen edellytys. Siksi Riitalle on kertynyt laajasti tietoa ja suuri ystäväpiiri.


Vuosien myötä Riitta on oppinut paljon. Hän on saanut työskennellä monilla eri toimialueilla lahjakkaiden ihmisten kanssa.


Viihde-alalla toimiessaan hän on saanut laajalti kokemusta alansa nerokkaiden työkaverien opastaessa häntä aina vain kohti parempia suorituksia. Oppimishalua on vielä paljon jäljellä.


Uskon, että Riitan eväillä varustettu, elämänarvoja oikein arvottava, luonnollinen, aito, seurallinen, vastuullinen, opinhaluinen ja rehellinen ihminen, kannattaa valita eduskuntaan.


Huumorista ja hurtista hurmaavuudesta on taatusti etua, kuin myös naisen logiikasta.


Riitan mukaan elämä on sitä mitä meille tapahtuu, sillä aikaa kun teemme muita asioita. Riitta tuo iloa elämään!


Lycka till, RIITTA !


- Danny-



* * * * *




JOS ON PAKKO ÄÄNESTÄÄ KEPUA, ÄÄNESTÄ RIITTA VÄISÄSTÄ.


Elokuvaohjaaja Lauri Törhönen



* * * * *



Olen pian valmistuva 23-vuotias tradenomi-opiskelija. Ansioluettelosta löytyy pituutta vaikka oman alan kokemusta ei ole paljoa kertynytkään ja lainojen saldo on tällä hetkellä nolla. Toisaalta siis ihanteelliset lähtökohdat aloittaa taipaleeni työmaailmassa? Väärin. Minulla on liian vähän työkokemusta alaltani, vain muutaman kuukauden työharjoittelu, eivätkä työnantajat halua palkata henkilöitä joilla ei ole tarpeeksi alan työkokemusta. Ilman lainoja tilin saldo pysyy vaivoin plussan puolella eikä muutamat työvuorot viikossa opiskelujen ohella kerrytä kovinkaan paljoa rahaa säästettäväksi. Niinpä lähden kohti työelämää tutkintopaperit kädessä ilman muuta omaa pääomaa. Yleisesti ottaen päättäjät luulevat saavansa jotain hyvää aikaiseksi kuulematta ja ymmärtämättä itse asianomaisia (esim. opiskelijoita), mutta käytännössä pelaavat aina omaan pussiinsa. Kohennusta tapahtuu harvoin niihin asioihin, jotka eivät kosketa konkreettisesti itse päättäjiä.


Olen tehnyt Riitalle aina silloin tällöin töitä ja hän on suuresti auttanut minua aina tarvittaessa. Sukulais-suhteesta johtuen olen päässyt tutustumaan Riittaan kotioloissa ja arkielämässä. Puhun siis omasta kokemuksestani kun kerron, että Riitta on aito ja rehellinen ihminen, joka todellakin välittää ja yrittää aina parhaansa saada vaikutettua asioihin ja tehdä todellakin asioille jotain. Luulen, että Riitta samalla tarmolla ajaisi näkemiään asioita eduskunnassa ja toisi äänensä kuuluville. Niinpä toivotankin Riitalle onnea ja menestystä vaaleihin.


– Pia Puonti



* * * * *




Koulusta töihin - välillä suoraan töistä kouluun - vain harvat viikonloput vapaita. Eivät opiskelijat huvikseen töitä tee. Työnteko vie aikaa opiskelulta ja on muutenkin pois vähäisestä vapaa-ajasta. Miksi en sitten ota opintolainaa, kun kaikki sitä kerran tyrkyttävät? Varsinkin opettajat tekevät usein hyvin selväksi, etteivät arvosta opiskelijoiden työntekoa. Ei, opintolaina ei ole minulle vaihtoehto! Opintotuki ja asumislisä eivät mitenkään riitä, joten töitä on pakko tehdä, ja koska harvempi opiskelija rikastuu työnteolla koulun ohessa, on tulot ja menot mietittävä hyvin tarkkaan.


Olen 21-vuotias ja aloitin restonomiopintoni Haaga amk:ssa syksyllä 2006 (nyk. Haaga-Helia). Otin opintotuet kahdelle kuukaudelle, mutta joudun ne palauttamaan, sillä tienasin mukamas liikaa. Mistähän saan ylimääräisen tonnin järjestettyä? Jos tukia ei voida nostaa, niin voitaisiinko edes tulorajoja miettiä uudelleen? Mikäli haluaisin miespuolisen kämppiksen, joutuisin todistamaan, etten seurustele hänen kanssaan, jotta en menettäisi tukiani. Tämä on ihan järjetöntä. Ja vaikka asuisinkin poikaystäväni kanssa, ei tämä todellakaan elättäisi minua. Olen itsenäinen ihminen, joka haluaa huolehtia itsestään ja maksaa omat laskunsa. Mitäpä jos olisin kiinnostunut samasta sukupuolesta ja muuttaisin samaan asuntoon hyvin tienaavan puolisoni kanssa? Viranomaiset eivät varmastikaan olisi kiinnostuneita asiasta. Tämähän tuntuu vähän olevan meidän heteroiden syrjintää. Asuminen ja eläminen on kallista, mikäpä täällä olisi halpaa? Itse vaadin tasoa; solut ja nuudelit eivät ole minua varten, tuskin monia muitakaan. Koska tunnen sinut, Riitta, henkilökohtaisesti, voin hyvin ja vilpittömin mielin sanoa, että olet ihminen, joka ymmärtää meitä opiskelijoita. (Äitini on Riitan serkku). Kiitos sulle, että avustat aina silloin tällöin. Teen mielelläni töitä sun kaltaiselle ihmiselle, oot aito ja rempseä. Todella toivon, että pääset eduskuntaan vaikuttamaan monen muunkin elämään. En mä halua ylistää, haluaisin vaan, että muutkin tietäisivät, millainen sä oot.


Minulla oli välivuosi opiskelusta, kun pääsin Suurin pudottaja -kilpailuun. Siinä oli reippaasti aikaa tehdä töitä ja miettiä mitä oikeasti haluaa. Tajusin, että kyllä mä oikeesti halusin takasin opiskelemaan, ja onneksi pääsinkin. En vain tajunnut, ettei se ole niin helppoa näiden tukien ja tulorajojen takia. Varsinkin pk-seudulla asuminen on tosi kallista, ja ei kai sitä ihmisen kuitenkaan tarvitse tyytyä mihin tahansa? Välillä tuntuu, että ajatukset ovat enemmänkin taloudellisessa tilanteessa kun koulussa. Joskus ei jaksa kyllä kouluun herätä ja siitä tulee huono omatunto. Vapaa-aikaa ei oikein ole, kun aina on joko töissä, koulussa tai tekemässä koulutehtäviä. Olisihan se kauhean mukavaa välillä pitää kunnolla hauskaa ajattelematta rahaa. Mutta millähän ajalla tai rahalla? Tuskin teistä päättäjistä kauhean moni meidän tulorajoista tai tukien suuruudesta tietää, mitä nyt ainakin muistelen kun teiltä sitä joskus kysyttiin. Kiinnostaakohan teitä ollenkaan meidän opiskelijoiden hyvinvointi? Eikös meissä nuorissa ole kuitenkin tulevaisuus? Joku saattaa jo kyseenalaistaa, että Suomiko muka hyvinvointivaltio... Tsemii Riitta sulle, toivottavasti pääset eduskuntaan!


terveisin Tea Puonti



* * * * *




MUIDEN MIETTEITÄ RIITASTA 2004 kun otin politiikan ensiaskelia EU-vaaleissa



Riitta Väisänen 1976 Miss Eurooppa näkyy ja kuuluu
Euroopan Parlamentissa.


- Diplomiekonomi Lenita Airisto -


* * * * *




Jos Suomesta etsii ihmisvastinetta sanalle "aito", etsin pysähtyy Riitta Väisäsen kohdalle. Riitta on juuri se sama nainen kuvaruudun molemmilla puolilla. Aitouden lisäksi Riitta on elämänmyönteinen, huumorintajuinen, iloinen ja touhukas. Riitta on myös luotettava ystävä. Kun Riitta päättää jotakin, hän myös pitää päätöksestään kiinni. Riitta on nainen, joka tarttuu lantatalikkoon yhtä luontevasti kuin tv-studion mikrofoniinkin. Ei kauhistele eikä kaunistele, Riitta elää elämää, ei "mukamaselämää".


- Ritva Enäkoski, Viestintäkouluttaja, VTM, EMBA, kirjailija -


* * * * *



Euroopan Parlamentti tarvitsee juuri meitä maalaisjärkisiä, ahkeria, oman uransa luoneita naisia tuomaan arjen välttämättömät näkökulmat ammattipoliitikkojen veljesketjuja ja vallankäyttöä ravistelemaan. Rohkeasti ravia vaalikentille Riitta! Muista, että myös oma presidenttiehdokkaamme Elisabeth Rehn aloitti parlamenttiuransa kypsässä iässä.


- Uma Aaltonen, Ystäväsi, Euroopan Parlamentin jäsen -


* * * * *



Riitta on muut huomioon ottava, asiat hoitava, karismaattinen tv-kasvo. Riitta on rennon räväkkä ja viisas, kertoo Kaija Serpenttiini ystävä ja yhteistyö kumppani.


- Kaija Kirmo, muodin asiantuntija, toimitusjohtaja -


* * * * *



Muistan vuonna -77 ensimmäisellä yhteisellä tavaratalo- keikalla Oulussa, kun annoin mikrofonin Riitalle ja sanoin, että pidä tästä vähän aikaa huolta. 20:n minuutin kuluttua palattuani kahvitauolta, Riitta puhui edelleen mikkiin ja ihmiset tuijottelivat. Päätin ehdottaa Spedelle, että kokeile tai ota johonkin ohjelmaan, se on ihan edustava ja aika hervoton tyttö. Tilannetaju kohdallaan. Siitä se sitten alkoi, uusi ura.


- Jukka Virtanen, kirjailija -


* * * * *



Ei kauneus tee ihmisestä muita tyhmempää eikä se, että esiintyy televisiossa tee hänestä huonompaa kansalaista. Onhan Riitta Väisäsellä jopa pidempi eurooppalaisuuden tausta kuin muilla ehdokkailla: MISS EUROOPPA vuosimallia 1976 voi ihan hyvin olla hyvä MEP vuosimallia 2004 - se on Riitasta itsestään kiinni. Huomautan lisäksi, että vaikka uskonkin Riitta Väisäseen, en kannata keskustaa.


- Lauri Törhönen, professori -


* * * * *



Miss Eurooppa -76, Suomen Eurooppalaisin ihminen. Väisänen ei mene laukalle, Kymppitonni vetoaa!


- Päiviö Pyysalo, tuottaja -


* * * * *



Riitta Väisänen on henkilö, joka taatusti huomataan, hän on organisaattori joka saa asiat etenemään. Hän on ahkera, määrätietoinen, monipuolinen ja päättävä. Hän ymmärtää suomalaisen luonteen ja Suomen luonnon ainutlaatuisuuden. On kokenut esiintyjä ja luo ympärilleen positiivisen ilmapiirin. Juuri tälläistä edustavaa ja kansalaisten tuntoja ymmärtävää ja etujamme ajavaa Suomi tarvitsee Euroopan Parlamenttiin.


- Edesmennyt legendaarinen Kaarlo Partanen, ravivalmentaja, ravikuninkaiden käskynhaltija (9 kuninkuutta), Suomen Valkoisen Ruusun Ritarikunnan ansioristin saaja -


* * * * *



ÄÄNESTÄ !


Danny:


RIITAN ÄÄNESTÄ


Vuosien varrella, kaikki Suomalaiset ovat oppineet tunnistamaan televisiosta Riitan puheäänen. Sitä on ollut ja on yhä miellyttävää kuunnella. Äänellä on merkitystä.


Aina valpas, aikaansa seuraava Spede, tiesi, että Suomessa oli jo kymmenen levyttänyttä missiä. Miksei siis myös Riitta?


Niimpä eräänä syysiltana Spede ehdotti Riitalle levyttämistä ja pyysi häneltä koenauhaa. Ennakkoluulottomasti ja rohkeasti Riitta kaappasi Speden sanelunauhurin, meni mankan kanssa "studioonsa" eli vaatekaappiin ja tunnelmoi siellä sydämensä kyllyydestä laulua "En etsi valtaa loistoa".


Taiteellisen panoksensa jälkeen Riitta tuli punastellen ulos pimeästä kaapista ja ojensi nauhurin Spedelle.


Kuunneltuaan nauhan Pertti totesi: " Tämä tapa esittää musiikkia myy varmasti.


Pannaan vaan levynkanteen seuraava teksti:


TAKUU! Jos yksikin ääni osuu kohdalleen, niin rahat takas ".


Äänestä on siis kysymys: Äänestä Riittaa, niin saat äänesi kuuluville !


Ääni levyltä
Ilkka "Danny" Lipsanen,
musiikkineuvos


ps. Tämän tarinan tuntien pyysinkin Riittaa nimenomaan juontamaan Juhlakonserttini vuonna 2002.